Otin sitten uudestaan itsestäni kuvia työhakemusta varten. En tykännyt siitä ekasta.

Voi että ihmislapsella voi olla hauskaa katsellessaan omia irvistyksiään! Köyhien halpoja huveja, katsokaas.

Tää ihan eka otos on mun suosikki. Otin sen katsoakseni miten osun tähtäimeen. Taulukin on vielä seinällä.

:D Tällä kuvalla kannattaa hakea töitä!

Muutama hyvä osui kolmenkymmenen otoksen joukkoon.

Tää vika on mun suosikki. Sen uskoisin laittavani seuraavaan hakemukseen.

Mutta jos jollakulla on ilmaisia mielipiteitä tästä asiasta, niin otan mielelläni vastaan.

Isän kuolemasta on kulunut pian 8 kuukautta. Äiti on hiljalleen palailemassa makuuhuoneeseen omaan sänkyyn nukkumaan. Isän kuoleman jälkeen äiti on nukkunut olohuoneen sohvalla, mutta nyt on muutamana yönä kokeillut nukkua omalla paikallaan, ainakin osan yötä. Toisinaan kokeiluksi on riittänyt sängyllä istuskelu ja lähiön tapahtumien seuraaminen ikkunasta (mm. miten kissa kyttäsi lähipubin oven vieressä mahdollisuutta luikahtaa sisälle, siinä onnistuen, ilmeisesi tarjoilukin pelasi kun ei heti heitetty ulos :). Äiti palasi makuuhuoneeseen sen jälkeen, kun minä kävin siellä "rikkomassa jään". Olin viime viikolla äidillä yötä ja nukuin hänen paikallaan parisängyssä. Tämän jälkeen hän on itse kokeillut sitä muutaman kerran, fiiliksen mukaan.

Sänky on kyllä laitettu myyntiin sillä äiti haluaa parisängyn sijaan yhden hengen sängyn.

Pari vuotta sitten koin elämyksen kun sain katsella itseäni "peilistä" pytyllä istuessani. Oven pinta heijasti niin hyvin.

Näin.

No nyt sain kokea sen uudestaan, kun erään suuren kaupan vessassa oli sivuseinä maalattu samalla tavalla kiiltävällä maalilla. Tällä kertaa sain ihailla sivuprofiilia.

Mikä on kuvassa oleva pylpyrä?

3 pisteen vihje:

2 pisteen vihje:

1 pisteen vihje:

.....

.....

.....

.....

Kuvassa on hauli.

Olimme viime syksynä ravintolassa juhlimassa appi-mummun synttäreitä ja söimme siellä sorsaa. Tarjoilija antoi meille haulivaroituksen ja niin siinä kävi, että se manteli osui Miehelle.

asensin tuohon sivuun Talvilomalaskurin! :D

Eka päivä meni ihan hyvin. Yritin kovasti etten tekisi asiasta niin kovaa numeroo itselleni. Ja hyvin leppoisasti tuo työhönpaluu meni. Oon ollu tuolla kohta 8 vuotta, joten aika selkärangassa nuo hommat on. Ei mitään jännitettävää.

Ensimmäisestä työnhakupaikasta ei ole kuulunut mitään, vaikka hakuaika umpeutui jo 1½ viikkoa sitten. Ilmeisesti ei tärpännyt. Mut no hätä! Seuraavaa pukkaa jo. Viikonloppuna täytyy laittaa paperit kuntoon. Tämä seuraava paikka kun haluaa ihan perinteisesti kopiot kaikista todistuksista.

Meiltä töistä on muuten lähtenyt lyhyen ajan sisällä paljon väkeä. Puolen vuoden sisällä kaksi. Tulevan kahden-kolmen kuukauden sisällä tulee lähteen kaksi. Yksi ei palaa sairaslomalta. Yksi ei palaa äitiyslomalta. Minä haen uutta työpaikkaa. "Tulkaa meille töihin! Meillä on kiva olla! "

Huomenna palaan töihin sydänleikkauksen jälkeiseltä kolmen kuukauden sairaslomalta. Hyvillä mielin palaan. Kipuja tai pikemminkin erinäisiä rintakehän tuntemuksia on edelleen päivittäin, mutta ne eivät enää haittaa menoa. Välillä mulla on jo jopa kokonaan särkylääkkeettömiä päiviä.

Monet on kyselly miten mä oon saanu aikani kulumaan. No, sellaista ongelmaa mulla ei ole ollut, kuin ehkä ihan viimeisen viikon aikana. Olen sen verran laiskapas*a, että joutenolo ei tuota mulle vaikeuksia. Nämä viimeisen viikonkin tylsistymiset on ollu enemän sitä, että kaipaa pääkopalle jotain millä sitä vaivata.

Ransiksella saa muuten hyvin hämättyä. Pikkulilli on tuossa kuvassa aivan nysä, ei yhtään valkoista luonnostaan. Mutta ransiksella sen saa hyvin peitettyä. Joulupukin tuomia tarroja.

Joo, ei toiminu...

Krakleerilakat ei oikein sytytä jostain syystä. Neljä niitä löytyy, mutta käytän äärimmäisen harvoin. Kynnellä tämäkin vihreä, persikkaisella alustalla, näytti mun mielestä ihan kamalalta, mutta kun nyt tässä kuvassa kattelee, niin ei toi niin paha ole.

Piti laittaa kultakoristeita, jotta jaksoin katsella näitä kynsiä hetken... eli seuraavaan päivään.

Kokeilin ekaa kertaa ombre-lakkausta. Ihan virallisesti sen kai pitais olla saman värin eri tummuusasteita, eli näin,

mutta tästä tuli nyt tällainen. Kokeilen taatusti joskus uudestaan.

Pinkki tarra pysyi poistoaineesta huolimatta ja niin se sai jäädä paikalleen vielä seuraavan lakkauksen ajaksi.

Kävimme viime torstaina Miehen ja hänen Bestmaninsä kanssa teatterissa katsomassa Kummeli-porukan näytelmää Maailmanlopun hautaustoimisto. Taattua kummelitavaraa selkeästi uudistuneena, tuoreilla vitseillä (toki muutama klassikkokin oli). Tuo tuoreus oli hieno havaita. Se ei ollut vanhan toistoa, vaan olivat oikeasti keksineet uutta ja kuitenkin olleet tyylilleen uskollisia.

Parhaat naurut kuitenkin irtosi, kun näyttelijöiden pokka petti lavalla. Ensin pientä repeilyä havaitsin eräällä naisnäyttelijällä. Hän kuitenkin hoiti tilanteen suht tyylikkäästi. Hepuli oli kuitenkin ehtinyt tarttumaan kahteen miesnäytteijään ja heillä olikin sitten vaikeuksia pokan pitämisessä. Tai ei se oikeastaan pitänyt. Molemmat repesivät nauramaan eikä siinä heidänkään auttanut muu kuin nauraa nauru loppuun ja yrittää jatkaa. Pariin kertaan jatkaminen keskeytyi uuden naururyöpyn myötä, mutta viimein näytelmä jatkui.

Tuo valkoinen hahmo etualalla on poikien mukaan teatterin kummitus :)

Teatterin jälkeen kävimme syömässä ja siellä avauduin ääneen pohtimaan teatterissa mieleeni tullutta kysymystä.

Pitääkö muodin olla yksilöllistä?

Teatterissa silmiini iski näky; 35v. ja siitä alaspäin naisten yhtenäinen pukeutumistyyli, etenkin SAAPPAAT. Onko se enää yksilöllistä muotia, jos 4/5 on jalassaan mustat pitkävartiset saappaat, joiden sisään on tungettu tiukat farkut tai legginsit? Pitääkö muodin olla yksilöllistä? Tämä saapasarmeijanäky oli kyllä niin hätkähdyttävä, että se jopa ahdisti. Kaikilla samanlaista päällä.

Tämän keskustelun myötä päädyimme puhumaan ulkonäöstä ja kauneudesta ylipäätään. Bestman vahvisti sen mitä Mies on mulle sanonut kaiken aikaa, että luonnollisuus on kaunista. Mitä se sitten tarkoittaakaan.

Illalla täytyy seurata tuloslaskentaa.

joista vain toinen on omani.

Anoppini esimerkin rohkaisemana olen innostunut tutkailemaan lehtien ruokaohjeita ja joskus jopa kokeilemaan niitä. Kerään kiinnostavat ja ennen kaikkea riittävän helpon oloiset ohjeet jääkaapin oveen. Siinä ne ovat silmien alla odottamassa innostuksen hetkeä. Kokeilun jälkeen ne yleensä päätyvät takaisin oveen "jälkiharkintaan". Ellei ohje ole jotenkin supertyrmäävä mietin vielä hetken, että kannattaako ohjetta säilyttää, teenkö tätä ruokaa OIKEASTI joskus uudestaan. Välillä sitten plärään pinoa läpi ja raakkaan säilytettävät ja hävitettävät. Tämä systeemi toimii mulla.

Toinen on Ikean keksintö, mutta olen siitä suunnattoman iloinen. Meillä molemmilla on tällaiset työpöydät, joissa ehkä parasta on tuo johtokouru. Saa johdot ja jatkishärpäkkeet pois lattialta. Toimii.

Se saapui viimein. Isä oltiin avattu pari päivää kuoleman jälkeen, mutta kudosnäytteiden valmistuminen ja tulkinta vei näin kauan. Tulkinnat oli kirjattu joulukuun puoleenväliin.

Pöytäkirja on viisi sivua pitkä. Siinä käydään läpi kaikki elimet havaintoineen ja loppupuolella on näytetutkimusten tuloksia.

Paperi on täynnä lääkärilatinaa ja tulenkin käymään sen läpi vielä googlen kanssa, mutta kyllä siitä olennainen selvisi näinkin.

Kasvain oli eturauhasessa. Etäispesäkkeitä oli imusolmukkeissa ja luustossa. Alkavia etäispesäkkeitä oli keuhkoissa, luuytimessa ja maksassa. Syöpä oli ehtinyt leviämään todella laajalle. Jalassa oli ruusu ja oikea keuhko oli tulehtunut. Isällä oli siis ollut myös keuhkokuume.

Tämä sopii yhteen kaiken jo tietämämme kanssa. Syöpähän oli saatu kuriin ja syöpäarvot olivat olleet monta viikkoa tasaisessa laskussa. Isän jalkaan tuli ruusu ja muutama päivä sen jälkeen hän kuoli. Ruusutulehdushan on ärhäkkä leviämään verenkierron mukana ja se oli jo valmiiksi huonokuntoisella päässyt hiipimään keuhkoihin. Tulehdusarvothan isällä pomppasi korkealle ja loppuun asti hän sai myös antibiotteja, mutta se ei vain riittänyt. Syövän heikentämä kroppa ei jaksanut enää parantua voimakkaasta tulehduksesta.

Nappasin kiinni tähän haasteeseen Katariksen Kaksi pysty viivaa -blogissa.

Säännöt ovat yksinkertaiset:

• Lupaan  neuloa, virkata, huovuttaa, ommella tai muutoin käsin tehdä jotain kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän viestiin. Toivomuksia saa toki esittää, mutta pidätän oikeuden itse päättää, mitä lopulta lähetän lahjaksi. Yritän kuitenkin edes jotenkin huomioida mahdollisia toiveita.
  
• Lahjan saat jossain vaiheessa seuraavan 12 kuukauden aikana.
  
• Lupaat omassa blogissasi jatkaa haastetta, ja taas lahjoittaa jotain kolmelle seuraavalle.

Tänään on kuultaa oltu niin marttaa, niin marttaa. Siitä riittää marttailua monen kuukauden tarpeisiin. Ompelin koristepäälliset viiteen (5) sohvatyynyyn. Kangas on ollut odottamassa useamman kuukauden. Joskus keväällä tai kesällä, en edes muista, ostimme olkkariin uudet verhot, jotka laitettiin paikoilleen silloin heti. Valmisverhot tulivat kahden kappaleen pakkauksissa ja ikkunaan niitä meni kolme. Yhden käytin sitten tänään tyynynpäällisten ompeluun. Äidillä on onneks pelit ja vehkeet (iso teollisuussaumuri 70-luvulta ja ihana, teräksinen, oranssinen, retro, Husqvarna 60-luvulta), joilla tuo hurautteli kävi leikiten.

Tässä kuva samanlaisesta Husqusta.

Kuva ei ole äidin koneesta, vaan lainattu netistä.

Tilasin lyhyen ajan sisällä toisen paketin kosmetiikkaa ELF:ltä. Pakko jälleen todeta, että tuo paikka on ihan järkyttävän halpa. Tämä paketti postikuineen teki vähän päälle 12€. Toimitus oli jälleen supernopea, vain viisi päivää.

Laitoin juuri työhakemuksen sähköpostilla.

Ensimmäisen kerran tässä blogissa pohdin muutosta työelämääni jo kaksi vuotta sitten. Tiedän kuitenkin olevani hidas näissä asioista. Isojen päätösten tekeminen vie multa k a u a n.

Pyörittelin tätä asiaa mielessäni niin paljon, että viime vuoden keväällä kävin työkkärin ammatinvalintapsykologilla ja tulimme tulokseen, että kiireisempi mulle on työpaikan vaihto ja vasta sitten mietin uutta ammattia. Samaan aikaan päätöstä helpottamaan tuli yhteenotto pomon kanssa, jossa hän paljasti todelliset ajatuksensa minusta. Totesin ettei mun kannata yrittää yhtään mitään, sillä hän ei yksinkertaisesti halua nähdä mussa mitään hyvää. Viimeinen punnus vaa'an "lähtö"-kippoon tipahti tuolloin 28.4.11. Silloin sain pohdintani päätökseen. Matka päätöksestä tekoihin oli kuitenkin kuljettava sydänleikkauksen kautta. Kukaan ei olisi palkannut minua tuolloin, kun edessä oli iso leikkaus, josta kertomatta jättäminen oisi ollut laitonta. Tästä muistutti työpsykologi. Niinpä olemme ehtineet tehdä melkein kokonaisen kierroksen auringon ympäri, mutta nyt viimeinkin ollaan tässä. Ensimmäinen hakemus lähti matkaan.

Olen henkisesti valmistautunut pitkään hakuprosessiin, koska mulla ei ole mitään hajua miten kilpailtuja nämä paikat tällä hetkellä ovat. Varteenotettavia paikkoja on auki 1-4 kuukaudessa, mutta kun en tosiaan tiedä kuinka moni muu hakee myös, niin en uskalla hirveästi toivoa.

Otin hakemusta varten poseerauskuvan. Mun vanhassa hakemuspohjassa (vuodelta 2005) oli kyllä mun kuva, mutta se oli vähän liian nuori ja vähän liian hoikka nykyhetkeen verrattuna.

Kivuttomia päiviä on nyt enemmän kuin oirehtivia päiviä. Se on hyvä juttu. Töihinpaluu häämöttää parin viikon päässä ja ihan hyvillä mielin palaan, nyt kun suurimman osan aikaa olo on kivuton.

Aivan toista asiaa.

Kuinka moni tiesi, että hankeen tuupertunutta, kylmettynyttä ihmistä ei saa liikutella? Mä en ainakaan tiennyt. Kuulin asiasta jokin aika sitten työkaverilta, jonka eteen oli sellainen tilanne tullut. Hätäkeskus kielsi ehdottomasti liikuttamasta uhria, vain peitellä vaatteilla. Liikuteltaessa veritulpan riski kasvaa, niin että parempi on jättää ihminen hankeen ja soittaa apua. Aika huisia ja ihan päinvastaista, mitä vaistot sanoisivat tekemään.

Tänään tein kierroksen työmaapaikkakunnalla (tässä on yksi kokonainen kaupunki mun ja työmaan välissä), mutta välttelin Miehen kehotuksesta pääkallopaikalle menoa. Kertoessani tulevasta kierroksestani tokaisin viimeiseksi, että kaipa käyn pääkallopaikallakin. Mies kysäisi, että onko sun pakko. Mietin asiaa ja totesin, että ei tosiaakaan ole. Niinpä en mennyt, ajoin vain ohi.

Kävin viemässä verokortin tilitoimistoon, jättämässä reseptin uusintaan työterveyteen ja kävin moikkaamassa yhtä entistä asiaksta.

Tämän jälkeen nappasin kyytiin työkaveri 1. ja menimme työkaveri 2. luokse katsomaan ensimmäistä eläinvauvaa.

Vauvan nimi on Jade.

Varsa tuli taloon vasta muutama päivä sitten. Se on paikasta, jossa oli paljonpaljonpaljon muita hevosia ja poneja eikä kenelläkään ollut ollut oikein aikaa totuttaa sitä ihmisiin ja käsittelyyn. Jade on siis vähän ihmisarka. Nyt Jade on yksi neljästä. Lisäksi talon emäntä pitää juuri tämän kaltaisista haasteista.

Jade oli vikkelä jaloistaan ja suurin osa kuvista olikin tällaisia :)

Naapurina Jadella on Anja.

Ulkona kirmasi River. (Vaikka mun mielestä se näytti pikemminkin Blackieltä. Sehän on klassinen suuuuren mustan hevosen nimi.)

Sisällä talossa oli lisää karvaisia kavereita.

Vasemmapuoleista merkkiä oli yksi kappale ja oikeanpuoleista kolme. Kuvan ulkopuolella oikealla on emäntä jääkaapilla, siksi intensiivinen tuijotus.

Pöydän alla majaili kaksi. Onko kuvissa kolme eri shelttiä tai sama koira kaksi kertaa, sitä en tosiaankaan tiedä. En erottanut niitä toisistaan. Hirmu nättejä olivat kuitenkin kaikki.

Tässä vielä Pomo. Se otettiin taloon töihin, eli vähentämään hiirikantaa.

Sitten työkaveri 1. luokse katsomaan seuraavaa vauvaa.

Sen nimi ei ole ihan vielä varmistunut, mutta tyrkyllä on Urho, koska pikkuinen on niin reippaasti suhtautunut muuttoonsa uuteen kotiin.

Kamera paljasti himmeän raitakuvioinnin reidessä. Äiti on raidallinen ja isä musta, vai oliko se toisin päin...

Urhon kavereita on Osku ja Siiri. Kuvassa Osku, joka varmaan maailman seurallisin kissa. Mikään määrä rapsutuksia tai syliä ei riitä. Siiriä ei nyt näkynyt. Neiti onkin kuulemma todella valikoiva seuransa suhteen.

Myös täällä sai olla nopea, jos halusi saada kuvaan koko kissan.

Halusin ihan perinteisen peruspunaisen. Kuva vaan vaan ei onnistunut.

Eri punainen.

Seuraavanä päivänä lisäsin vielä kultaglitteriä.

Kiire kuvaamaan, ei ehdi putsata.

Vähän kesää talven keskelle.

Kynsillä nyt.