Pari päivää sitten tartuin lapsuuden kuva-albumiini innoissani tarkistaakseni muistikuvani eräästä vaateparrestani.

Hätkähdin kun näin siellä kuvia isästä. En ollut yhtään valmistautunut, siinä hetkessä mieleni oli keskittynyt toiseen asiaan enkä ollut ollenkaan valmistautunut näkemään kuvia isästä. Salamana pläräsin kansiota kunnes löysin etsimäni ja laitoin albumin kiinni. Innostus oli kuitenkin ehtinyt häviämään suuremman asian tieltä.

Täytyy näemmä erikseen latautua siihenkin, että katselee lapsuuden aikaisia kuvia, joissa isä näkyy.

Äiti odottaa jo kovasti saavansa digimuodossa olevat hautajaiskuvat paperimuotoon. Homma on mun tehtävälistalla, mutta siihenkin tehtävään täytyy erikseen latautua. En voi katsella niitä kuvia ellen ole oikeassa mielentilassa.

...eli tästä voi päätellä, että minulla ei (todellakaan!) ole isän kuvaa esillä. Sellaisen pitäminen vain ahdistaisi kovasti.