Tämä on näitä "olisi pitänyt sanoa" -juttuja.

Viime lauantaina harrastuspiirin yleisessä koulutustilaisuudessa, mulle tuntematon nainen tuli loppukahvittelussa selittämään miten raskasta hänellä on. Hänen kun täytyy järjestää lapsilleen kahdet ylioppilasjuhlat ( =yhdet juhlat, kaksi ylioppilasta). Kun on niiiiin paljon kaikkea, että kun ihan kaksi juhlijaa.... ja kun toinen on vielä lähdössä YK-joukkoihin ja toinen on ihan varma että pääsee eläinlääkikseen.... että kun hänellä on niiiiiin rankaa järjestää   k a h d e t    ylioppilasjuhlat.

Olin hienotunteinen ja kuuntelin vain, vaikka päässäni jylläsi "hautaanisäniviikonpäästähautaanisäniviikonpäästä". Tapoihini ei ole kuulunut toisten nolaaminen, inhoan sitä ja pikemminkin selittelen asiat parhaaksi päin, jos joku jostain syystä on kokenut kasvojen menetyksen. Nyt pari päivää mietittyäni olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että olisi ollut niiiiin hyvä tokaista ajatukseni eleettömästi mutta suoraan päin turhanvalittajan naamaa: "Mä hautaan isäni viikon päästä." Olisi ollut mielenkiintoista seurata miten hän siihen olisi reagoinut.

Mitä tästä opin? Hillitsen tarvettani säästellä toista kasvojen menetykseltä ja annan paukkua. Etenkin jos vastapuoli on brassailuun taipuvaista tyyppiä.