Oli aika simppeli juttu. Enkä minä sen hankala olettanut olevankaan. Varjoaineiden vuoksi sain letkun suoneeni ja kuvauksen loppuvaiheessa siitä ruiskutettiin varjoainetta, joka tuntui kädessä hieman viileältä. Kuvausputki oli luonnollisesti ahdas, etenkin tällaiselle isokokoiselle, mutta se ei kuitenkaan puristanut eikä ahdistanut. Kuulokkeista sain kuunnella valitseemaani radiokanavaa ja niiden kautta hoitajat huutelivat ohjeita. Välillä piti pidätellä hengitystä, välistä yllättävän pitkäänkin, mutta oikein helppo tutkimus potilaan kannalta. Putki ei onneksi tullut niin lähelle kasvoja, ettenkö olisi pystynyt siihen katsetta tarkentamaan. Putken sisäpinnassa oli harmaa raita, johon katse oli helppo kohdistaa. Onneksi oli, sillä valkoisesta putkenpinnasta ei olisi muuten löytynyt mitään kohdistuspistettä. Välillä makoilin silmät kiinni, koska jatkuva silmien kohdistaminen lähelle tuntui kuitenkin silmissä. Tutkimus kesti 50 min, mutta minusta se ei tuntunut lainkaan niin pitkältä ajalta. Radio pauhasi ja puhallin puhalsi raikasta ilmaa kasvoille. Peti liikutteli mua putken sisällä ja kone piipitteli, naksui ja surisi.  Helppo homma :)

Nyt odottelemaan tuloksia ja jatkosuunnitelmia.