Eilen kokeilin autolla ajamista. Ajoin noin 200m, jonka jälkeen vaihdettiin kuskia. Kivut eivät vielä anna myöden pyöritellä rattia. Ensi viikolla kokeilen uudestaan. Silloin olisi tarjolla työmaan pikkujoulut, jonne olisi kiva päästä ajamaan itse. Matka kun on sen verran pitkä, että saattaminen mennen tullen lohkaisee ison osan saattajan päivästä.


Eilen olimme äidin kanssa seurakunnan sururyhmässä. ...en tiedä... Ehkä siitä jotain hyötyä on. Suru ja muu isään liittyvä on nyt muutenkin ollut mielessä enemmän, kun en ole kahdeksaa tuntia päivässä töissä, jolloin on muuta ajateltavaa. Sen verran hyötyä oli eilisestä, että kuulin, että on ihan normaalia, ettei tässä tilanteessa jaksa ihan kaikkea, kuten tavata ystäviä. En ole heitä juurikaan nähnyt. Mutta tässähän se sitten mitataan, kuka on vielä jäljellä sitten kun jaksan taas sosialiseerata kunnolla.