Näillä sanoilla ylilääkärimika toivotti mulle hyvää jatkoa. Sydämessä on kaikki hyvin.

Välillä tiirailin sitä ultrakuvaa, mutta eihän maallikko siitä sumusta mitään selvää saa. Sen ymmärtää, kun kuva sykkii sydämenlyöntien tahdissa, mutta muu on tv-kohinaa, josta ei ota selvää. Kyllä ylilääkärimika aina välillä sanoi, että tuossa on se ja se, mutta samaa sumua se oli kaikki.

Verenpainetta kehotti tarkkailemaan, niinkuin kaikki muutkin valkotakit, jotka sitä valkoinen takki päällä multa mittaavat. Niissä tilanteissa mulla on kun aina paineet koholla. Kärsin siis valkotakkiverenpaineesta. Kotioloissa ja töissä kun mittaan, niin kaikki on ok.

Ja tosiaan ensi syksynä, kun leikkauksesta on kulunut vuosi, tarkastetaan vielä kerran. Hyvä niin. Sitä olin toivonutkin. Heti diagnoosin saatuani hankin kirjan "Sydänlapsesta aikuiseksi", joka käsittelee synnynnäisiä sydänvikoja ja siellä painotettiin, että seuranta vuoden/viiden vuoden jälkeen leikkausesta olisi suotavaa.

Vielä mika muistutti, että jos yllättävää hengenahdistusta ilmenee, niin pikapikaa lääkäriin.

Mutta nyt siis kaikki on hyvin.