Ihanainen kummityttöni. Hänellä oli tänään vapaapäivä koulusta ja hän oli perheen ainoa vapailija. Suunnitelmia päivän viettotavaksi oli monia, mutta päätyivät versioon, jossa hän oli itsekseen kotona aamun ja minä hain hänet 11 aikaan syömään ja shoppaamaan kaupungille. Iltapäivällä veli tulisi koulusta seuraksi ja isäkin saapuisi jo kolmen aikaan kotiin.

Syömisen jälkeen kävimme vaateostoksilla. Hänen oli määrä hankkia itselleen villatakki ja lupa oli ostaa omalla 17€:lla jotain muutakin jos löytyy. Tarkkaan hän laski rahojen riittävyyden ja kassaa lähestyessämme hän ohjeisti mua: "Sun ei tartte jonottaa mun kanssa. Kyllä mä voin yksinkin." Minä jäin kiltisti kauemmaksi seuraamaan ostotapahtumaa.

Saattaessani häntä kotiin pihassa hän sanoi: "Mä vaan näytän sulle sen piirustuksen ja sitten sä voit lähteä kotiin." No, minäpä lähdin ja hän sai jäädä itsekseen odottamaan veljeä kotiin.

Itsenäisyys on kivaa silloin kun se on vapaaehtoista ja lapsen oma valinta ja toive. Ja puhelimen päässä on jatkuvasti tavoitettavissa ainakin viisi aikuista, joista kolme on viiden minutin ajomatkan päässä, ja kun tuntee omat naapurinsa ja tietää että sielläkin on luotettavia aikuisia.