Siinä diagnoosi.

Tai pikemminkin kyse on sydämen seinän puutteesta kuten lääkäri sanoi. Kyse ei ole vain isosta reiästä, vaan eteisseinän selkeästä kehittymättömyydestä. Sydänvikani on siis synnynnäinen. Korjaustoimenpide, jos sellaiseen päädytään, tarkoittaa avosydänleikkausta. Alustavan suostumuksen siihen jo annoin, mutta lopputulema on vielä kiinni siitä mitä mieltä pyöreän pöydän ritarit lääkärit ovat mieltä. Heillä on säännöllisesti kokouksia, jossa on läsnä kirurgeja, kardiologeja, anestesialääkäreitä jne. ja siellä he sitten viisaissa päissänsä laskevat hyöty/haitta matematiikkaa. Uskoisin, että sen jälkeen saan vielä harkita asiaa ja tehdä ns. informoidun päätöksen tämän pikaisen alustavan luvan lisäksi. Niin ja vielä ennen sitä tehdään magneettikuvaus. Ei niinkään, että diagnoosi enää muuttuisi, vaan että ei jäisi huomaamatta mitään ratkaisevaa tekijää, jota ei näillä tutkimuksilla olisi löytynyt. Magneettikuvaus tapahtuu vasta ensi vuoden alkupuolella sillä käytännössä oireettomana olen kiiruslistan hännillä. Mulla ei ole akuuttia hätää :)



VAROITUS! Seuraa öllötekstiä, eli tähystystutkimuksen kuvailua. Tarpeettoman yksityiskohtaista selostusta, jonka ainoa tarkoitus on ulkoistaa kokemus pois päästäni. Jatka lukemista omalla vastuullasi!


Viime perjantaina mulle soitettiin, että pääsenkö maanantaina tulemaan ruokatorven kautta tapahtuvaan sydämen ultraan. Ja pääsinhän minä. Niinpä eilen paastosin koko päivän, jotta tähystyksen aiheuttama oksennusrefleksi ei toisi tullessaan vatsanesteitä kummempaa tavaraa.

Tutkivana lääkärinä oli samainen Olli, jonka käytöstä katetritutkimuksessa ihmettelin. Ensin olin pettynyt, että sama tyyppi taas, mutta tässä tutkimuksessa näin hänestä inhimillisemmän puolen ja se korjasi mielikuvaani hänestä. Paikalle oli kutsuttu myös Markku, synnynnäisten sydänvikojen erikoislääkäri. Huoneessa oli siis kaksi lääkäriä nenä kiinni ultran ruudussa ja yksi ihana Annikka sairaanhoitaja kannustamassa mua jaksamaan.

Nielu puudutettiin ja puutumisen tunne sai jo yökkäysrefleksin toiminaan... great! Tutkimusletku oli sormenpaksuinen yllättävän kova letku, jonka päässä oli litteä nuppi. Kakominen alkoi välittömästi kun letku laitettiin suuhuni ja oli aikas hillitöntä. Mutta kipeäähän se ei tee, se on vain inhottavaa. Onneksi letku meni oikeaan rööriin kertayrittämällä. Hieman hankalaa oli, kun yritin jossain örkkäämisen välissä vetää vähän henkeäkin. Välillä onnistuin hengittämään suun kautta limat koristen ja välillä rauhallisemmin nenän kautta. Pisimmillään olin örkkäämättä ehkä puolisen minuuttia ja sitten taas letkun liike tai jokin sai kropan kouristeleen.

Ihana sairaanhoitaja silitti hiuksia ja käsivartta ja kannusti ja ohjeisti yrittämään tätä ja tuota olon helpottamiseksi. Jossain välissä hän otti kädestäni kiinni ja se oli mukava ele. Kiitin häntä tästä jälkeenpäin. Letku tuntui tosiaan yllättävän kovalta ja tutkimuksen aikana tunsin myös pistemäistä painontunnetta selässä. Kuola, räkä ja kaikki muut mahdolliset yläpään nesteet valuivat poskea pitkin tutkimuspöydälle laitetulle liinalle. Välillä örkkäämisen seurauksena purskautin limaräkää ilmaankin. Onnea vaan vieressä olleille lääkäreille! Korinan määrästä yllätyin. Limaräkä kun kulki hallitsemattomasti nielun alueella ja korisi siellä hengityksen tahdissa. Hengitys kulki vapaasti, eli siinä mielessä ei mitään hätää. Hankalaa tosiaan oli kun kakomisrefleksin aikana ei henki kulje ja hetken mietinkin, että koskakohan alkaa hapenpuute tuntua, kun örkkääminen ei ottanut loppuakseen. Mutta kaikki meni hienosti ja sopivan nopeasti. Olo palautui normaaliksi miltei välittömästi letkun poiston jälkeen. Vähän aikaa ryin limaa kurkusta ja vedin syvään henkeä, mutta muuten olo oli ihan minuutissa hyvä ja normaali.

Ensimmäinen lauseeni tutkimuksen jälkeen ryittyäni suuni puhtaaksi oli syvän huokaisun saattelema: "Kiitos kaikille!" Olo oli jopa euforinen kun tutkimus oli ohi. Lääkäri naurahti ja sanoi: "Ei kestä kiittää. Sullahan se rankka osa tässä oli." Lääkäri vielä kehui, että olin hienosti kestänyt tutkimuksen. (Sanovat niin varmaan kaikille, mutta samapa tuo. Kyllä ketä tahansa tuosta suoriutunutta saa kehuakin :)

Tulokset kuulin siinä saman tien. Tutkimuslaitteeseen nojaillen lääkäri varovasti kyseli oliko päässäni käynyt ajatus, että vikaa saatetaan joutua korjaamaan kirurgisesti. Totesin, että tottahan toki. Asia kun tuli sivulauseessa esiin jo elokuisella käynnillä. Siksi olin heti myötämielinen leikkausajatukselle. Olinhan sitä ehtinyt miettiä jo usean kuukauden. Ja ihan hyvillä mielin asiaan suhtaudun muutenkin. En koe itseäni sairaaksi ja sydänvika ei rajoita olemistani mitenkään. Lisäksi kaksikin kardiologia on vahvistanut sen, että akuuttia hätää ei ole ja että saattaisin ilman hoitoakin elää oireettomana vielä vuosikymmeniä. Joten ei paniikkia, ei vaivasta, eikä sen hoidosta. Mieheni otti asian vähän raskaammin. Hän oli silminnähden järkyttynyt diagnoosista. Hän oli odottanut, että vaivani on vain joku pieni ja harmiton, koska olen niin oireeton ja hyväkuntoinen.

Tutkimusletkun ärsytyksen johdosta kurkku oli kipeä eilen ja tänään. Eilen tuntui kuin kokonainen viinirypäle olisi ollut juuttuneena kurkkuun.  Eilen söin vain jäätelöä ja maitoa. Kylmä teki hyvää kurkulle ja maito ei kirvellyt nielussa kuten vesi teki. Tänään kurkkukipu on vastannut flunssan aikaista kovaa kurkkukipua, joka onneksi tuntuu vain nieltäessä. Särkylääkettä olen ottanut eilen ja tänään. Rintakehän lihakset sekä rinnan että selän puolella ovat tällä hetkellä aikas kipeät örkkäämisestä johtuen. Kakoessahan kehon lihakset kouristelevat voimakkaasti. Samaisesta syystä silmien alla on hienot verenpurkaukset.

 1289316993_img-d41d8cd98f00b204e9800998e