Olen toipumiseni aikana ihmetellyt todella useasti, miksi ihmiset hämmästelevät mun pirteyttä, siis mielen pirteyttä. Ihmisten odotus tuntuu olevan, että olisin jotenkin synkempi, väsyneempi tai jotain... Ainakin ovat jaksaneet ihmetellä "kun sä oot noin pirteä (n kuuloinen (jos ollaan puhelimessa))".

Sittenhän tää vasta raskaaksi kävisi, jos tässä täytyisi vielä alkaa synkistelemään. Synkkiä hetkiä on toki ollut. Oma olo on välillä itkettänyt, mutta ne ovat olleet ohimeneviä mielen ailahteluja. Niitähän on muutenkin, ilman leikkauksiakin.

Fyysisesti en jaksa, enkä pysty vielä ihan kaikkeen, mutta ei kai sen tarvitse tarkoittaa synkistelyä.

 

EDIT 14.11.11

Olen kokenut, että ihmisten odotus on että olisin jotenkin allapäin tai synkissäni, kun olen nyt toipilas. Ja sitä mä en ymmärrä mitenkään. Mieskin sanoi tähän hyvän huomion, että eihän se ole mielialasta kiinni, toipumista on niin hyvä mieli kuin se, että oma olo ottaa päähän.