Tänään on sulhon ja mun kotiseurakunnissa kuulutettu jumalanpalveluksen yhteydessä meidän häimäaikeista. Kävimme isohkolla porukalla kuulemassa kuulutukset mun kotikirkossa.

Jumalanpalveluksen jälkeen saimme vanhemmiltani perinteisen kuulutuskepin, johon myös meidän päivämäärä oli merkattu.

1282499698_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuulutuskeppi-perinteen aloitti isoäitini (os. Keskinen) sisaruskaarti yli 70 vuotta sitten. Kuulutuskepin ajatuksena on antaa tukea kuulutusten ja vihkimisen välisenä aikana, jolloin ollaan jo "toinen jalka naimissa" ja kulku saattaa siksi käydä vähän ontuen.

1282499715_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Keppi on järjestyksessään kolmas ja ensimmäinen pari siinä on vuodelta 1994 ja me nyt sitten viimeisimpänä. Keppi on meillä kunnes seuraava Keskisen suvun jälkipolvista kuulutetaan.

1282499822_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä kolmas keppi on otettu isoäitini pihan omenapuusta.


Jumalanpalveluksen jälkeisessä ruuhkassa (totta tosiaan, ihan tavallisessa perusjumiksessakin voi toisinaan olla ruuhkaa) pari vanhempaa naista, jotka ovat tuttuja raamattupiiristä onnittelivat omalla hiljaisella tavallaan. Eivät tulleet tykö, kun huomasivat ison lössin ihmisiä ympärilläni, eivät vissiin halunneet tungetella, mutta elekielellä onnittelivat matkan päästä. Siitä tuli hyvä mieli. Tiedän että olen heidän ajatuksissaan ja rukouksissaan.