Edelleen olen valtavan tietoinen aikamuodosta, jota käytän isästä puhuessa. Imperfekti ei näiltä huulilta pääse ilman, että olisin siitä tietoinen.

Eilen illalla nukkumaan mentäessä puhe kääntyi isään ja pian sanoinkin Miehelle että mun tekee kovasti mieli puhua isästä preesensissä. Imperfektin tuottaminen keskeytti aina ajatuksenjuoksun, kun täytyi keskittyä oikeaan aikamuotoon. Lisäksi se tuntui ihan fyysisesti pahalta. Niinpä loppukeskusteluan ajan mun puheessa vilisi kaikki neljä aikamuotoa sulassa sovussa.