Häästressi on jälleen saavuttanut uusia ulottuvuuksia.


Maanantaina olin sopinut meneväni porukoille tekemään hääaskarteluja seuraavana sunnuntaina. Torstaina äiti soitti muissa asioissa ja sanoi sitten:

- Sunnuntaina nähdään.

- Sunnuntaina?

- Niin, etkös sä ole silloin tulossa?

- Joo, oon.  - tosiaan, sunnuntaista oli jotain puhetta -

- Eikös pitänyt askarrella.

- Askarrella... - niin tosiaan askartelua, mutta mitä hittoa pitikään askarrella -

- Niin, niitä koristeita.

- Ööh, niin. - koristeita, koristeita, koristeita, mistäköhän koristeista oli kyse -

- Niitä nauhoja siis piti... Eikö niin?

- Ai niin! Nauhoja, nauharuusukkeita! Joo, oon tulossa sunnuntaina. - ja tuon tullessani pari muutakin nakitettavaa tehtävää, joista et vielä tiedä, mutta saan onnekseni luottaa, että otat ne ilolla huolehdittavaksesi <3 -

Äiti ei kommentoinut tätä minulle epätyypillistä "vintin pimennystä" mitenkään, mutta sunnuntaina tehdessäni lähtöä, hän sanoi, että et saa stressata liikaa ja muista nukkua. Kehotti vielä sulhoa huolehtimaan, etten liikaa hermoile :)


Toinen mitä olen onnistunut unohtamaan on sitaloprami. Tänään tajusin kauhukseni, etten muista koska olen viimeksi ottanut paniikkihäiriölääkkeeni. Siitä voi olla aikaa mitä vaan kahden ja viiden päivän välillä... En todellakaan muista, en niin mitenkään päin. Oireita ei ole tullut, ellei viime yön levottomuus - nukuin noin tunnin kahden pätkissä - ollut sitä. Huonoja öitä voi tosin olla muistakin syistä. Tänään päivällä sitten otin lääkkeeni ja olin kovin kovin väsynyt koko iltavuoron ajan. Sekin tosin voi johtua huonosti nukutusta yöstä, mutta kyllä lääkekin väsyttää. Mene ja tiedä.


Kaikesta huolimatta.... Voin ilokseni todeta - ja tämän sanoin sulhollekin - en stressaa itse naimisiinmenoa, vaan niiden juhlien järjestämistä. En vaan tykkää tällaisesta järkkäämisestä ja siitä että pitäisi saada monet asiat ja etenkin monet ihmiset toimimaan riittävässä synkassa koko päivän.