...mutta oksennanpa joitain valittuja paloja ulos aivoistani.


Sairaalareissu oli vähän kurja. Tutkimus kesti tavanomaisen 40-50 min sijaan 1½ tuntia ja oli kivulias. Ennen tutkimusta valmistelevan osaston hoitajat sanoivat moneen kertaan, että jos tutkimuksessa tuntuu kipua, niin sanot siitä, siihen on kipulääkkeitä. Tutkimuksessa puuduttivat kyllä ranteesta kohdan, josta menivät sisään valtimoon ja laittoivat sisäänmenon suulle jotain holkkeja tai sisäänviejiä tai whatever, mutta jossain välissä rannetta alkoi hiljalleen pakottaa enemmän ja enemmän. Sanoin asiasta, ei vaikutusta. Sanoin toistamiseen ja vähän päästä lääkäri paineli rannetta "Tästäkö? Tästäkö?" Sanoin mistä sattuu ja lääkäri poistui. (Mulla ei ollut näköyhteyttä ranteeseeni, koska olin röntgensäteiltä suojaavan lyijyveron takana) Vähän päästä lääkäri tuli takaisin ja mitään sanomatta painoi voimakkaasi juuri siitä kohtaa missä sanoin kivun olevan. Älähdin ja kivun voimasta nousi ilmaan toinen jalkani ja koko yläkroppa. Jäin ymmälleni mitä lääkäri oikein teki. Miksi hän painoi voimalla juuri siitä kohtaa mihin sanoin sattuvan eniten? Hetken päästä pakotus alkoi lievittyä ja seuraavan kerran sairaanhoitajan tiedustellessa vointiani kysyin oliko kädestä otettu niitä vehkeitä pois kun kipu on nyt asettunut siedettävälle tasolle. Sh vastasi, että ei ollut, että lääkäri oli kai vissiin laittanut käteen lisää puudutusainetta, kun oli jotain sellaista tuossa suunnitellut. ...olipa vakuuttavasti ilmaistu.

Toinenkin sinäänmeno tehtiin, nivusiin, mutta siellä suonena oli laskimo, ja puudutusaine toimi loistavasti, en tuntenut puuduspiikin jälkeen mitään.

Tutkimus kesti tavallista kauemmpin, koska ottivat tavallista enemmän näytteitä sydämen ja keuhkojen verenkierrosta. Se on sinällään hyvä, että tutkailevat kaikkea mahdollista, kun kerta päätyvät tuonne sisälle kurkkimaan. Aika tuntui kuitenkin pitkältä ja seinällä ollut kellokin oli pysähtynyt. Jotenkin ajassa pysyin mukana kun laskeskelin verenpaineenmittausta, joka tapahtui koneellisesti 20 min välein. Todella hassua oli, ihmettelin sitä jo tutkimuspöydällä, että tuo mittaustoimenpide oli kaiken keskellä jotenkin rauhottava. Ehkä se tarjosi tilaisuuden keskittää mielensä hetkeksi johonkin, joka oli tuttua eikä tehnyt kipeää ja toisaalta koin sen jotenkin (ja tämä on ihan todella hullua) kuin ystävän rohkaisevana puristuksena olkpäässä. ...hassua...

Tutkimuksen viimein loputtua lääkäri sanoi, että tuon ranteen vehkeiden (tai siis hän käytti jotain hienoa termiä) ulosvetäminen voi vähän kirpaista, koska ne on ollut tuossa nyt niin kauan. Ja tuo lupaus todellakin piti. Syvältä kiurkustani purkautui parahdus kun voimakas kirvely täytti käteni kyynärpäästä ranteeseen asti läääkärin vetäessä pitkää vaijeria tai letkua tai mitälie pois suonestani. Tuntui kuin verisuonet olisivat tulleet vehkeiden mukana pihalle. Ja eihän se ollut kertavedolla ohi tietenkään. Tavaraa oli sisällä vielä kymmenen senttiä, kun asettelivat puristussidettä valmiiksi, että saavat rannevaltimon heti kiinni, kun tavarat on pois sisältä. Onneksi jäljellä oli enää vain tuo kymmenen senttiä, joka sitten lopulta otettiin pois hyvin nopealla joskin yhtä tuskaisalla nykäisyllä.

Yö osastolla oli myös kamala. En saanut unta, kun mielessä pyöri päivän tapahtumat, selkä oli kipeä kahdeksan tunnin pakkomakaamisesta ja sydänmonitori piipitteli vieressäni tämän tästä, ilmoittaen milloin mistäkin. Tässä kohtaa psyykeeni alkoi olla heikoilla ja aloin panikoida, että kone ilmoittaa alkavasta sydänkohtauksesta tai jostain muusta vastaavasta. Yökkö oli tilanteelleni vain sen verran ymmärtäväinen, ettei voida syyttää laiminlyönnistä ja kaiken keskellä päätyi mainostamaan mulle erilaisia laihdutuskuureja. Hän oli itsekin huomattavan ylipainoinen ja ilmeisesti oletti minunkin ylipanoisena olevan aina ja kaikissa tilanteissa kiinnostunut laihduttamisesta... ...ei jaksa käsittää. Yö oli pitkä ja nukuin tunnin pätkissä yhteensä jonkun 3-4 tuntia.

Aamu onneksi tuli.

Tulosten kuuleminen venyi iltapäivään, koska vasta tutkimuksen jälkeisenä päivänä multa älyttiin pyytää lääkärin nähtäväksi mukanani kantamiani aikaisempia röntgen ym. kuvia sekä selostusta aikaisemmista tutkimuksista. Lisäksi lääkäri oli saanut päähänsä, että olin asunut Porissa 90-luvun alussa ja halusi saada käyttöönsä sen aikaiset paperit. Sanoin sairaanhoitajalle, että asuin Porissa vuosina 2000-2003, en 90-luvun alussa. Hetken päästä eri sh tuli änkkäämään samaa asiaa. Toipa vielä allekirjoitettavaksi lupapaperin, että tietojani saa kysellä Satakunnan keskussairaalasta. Sanoin että olen tällaisen täyttänyt jo tänne tullessani, mutta voin toki täyttää uudestaan, ja saavat toki kysellä Porista mitä lystäävät, mutta 90-luvun tietoja siellä ei minusta ole, koska siihen mennessä en ollut kyseisessä kaupungissa käynytkään.

Lääkärin näin puoliltapäivin ja tämä naislääkäri olikin kaiken tämän jälkeen aivan ihana tapaus. Hän oli ulkomaalainen ja puhui vähän hoono soomi, mutta puhui rauhallisesti ja niin hiljaisen lempeään sävyyn, että kurja olo suli siihen paikkaan. Hän sanoi, että keuhkoverenpaineet ovat hyvät ja se on todella hyvä asia (tästä tiedosta olen itsekin helpottunut, toisenlainen tulos johtaa pahimillaan elinsiirtoon), sydämen oikean kammion pumppausteho on oikein loistava laajentumasta huolimatta ja koko sydämen toimintakyky on täysin normaali poikkeavasta rakenteesta huolimatta. Tarkempia tuloksia ja pohdintoja tulee sitten paperilla kotiin.

Jatkotutimuksena on ultraäänitutkimus, joka tehdään ruokatorven kautta. Varmistin lääkäriltä, että puudutetaanhan siinä nielu niin, ettei oksennusrefleksiä tule. Ja kyllä näin tehdään. Mulle on tehty keuhkotähystys joten tiedän puudutuksen toimivan loistavasti, eikä siksi tarvi nyt ihan niin paljoa jännittää.


Kaiken tämän vuodatuksen jälkeen varmaan tuntuu siltä, että sairaalassa on vain pa**aa henkilökuntaa. Ei suinkaan. Ehdinhän käyntini aikana tavata parisenkymmentä työntekijää, jotka olivat aivan loistavan ystävällisiä ja ihania. Päällimmäiseksi kuitenkin valitettavasti jää ikävä maku parin hömelön takia.


Niin ja paniikkihäiriöstä oli se hyöty, että sain pitää saattajani mukanani niin pitkään kuin mahdollista. Sh sanoi, että jos saattajan avulla estetään kohtauksen tulo, niin silloin saattaja pidetään mukana, vaikka tavallisesti mukana tulevia omaisia pyydetään poistumaan hyvinkin pian. Toinen hyvä seuraus paniikista ja etenkin sen näyttäytymisestä yön aikana oli, että sain tavallista pidemmän sairasloman. Hoono soomi lääkäri sanoi: "Koska sinulla paniikkia ja sinulla vaikea yö, sinulle pidempi sairasloma kuin tavallisesti."

Kiitos ja näkemiin!

 


Ja tässä kohtaa tiedoksi, jos tätä sattuu lukemaan joku jolle tulossa sydämen katetritutkimus, niin me ihmiset olemme yksilöllisiä ja jokaisen keho on yksilöllinen, niinpä ei kannata pelästyä mun juttua. Ennen tutkimusta lähihoitaja sanoi, että hänen kyselyidensä mukaan neljännes kokee tutkimuksen kivuliaana ja loput eivät tunne mitään. Minä vain satuin olemaan tuossa kurjassa neljänneksessä.