Hyvyyden voiman ihmeelliseen

suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt.

Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan.

1305752325_img-d41d8cd98f00b204e9800998e



Tänään laitoimme isän arkkuun ja saattelimme hänet kappelille odottamaan siunausta.

Aamulla hain äitini ja menimme sairaalan kappeliin odottelemaan luovutusta. Isä meni ruumiinavaukseen, joten luovutuspaikka oli lähin iso sairaala. Odotustilat olivat vähän karut eikä niistä ollut saatu sairaalamaisuutta pois.

1305746765_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1305746621_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Ajallaan hautaustoimiston Juha tuli paikalle ja kätteli molemmat ja varmisti vielä kerran, että minä olen valmis näkemään isän ruumiinavausjälkien kanssa. Olinhan ilmoittanut, että haluan olla pukemassa isää arkkuun. Totesin, että olen valmis. Olen asiaa hauduttanut mielessäni jo kymmenen vuotta. Kuulin opiskeluaikana jutun leskimiehestä, joka oli valvonut vaimonsa viimeisiä vaiheita niin tunnollisesti, että oli seissyt vartiossa tuhkausuuniin vierellä koko sen 3-4 tunnin ajan kun tuhkaus kesti. Hän oli luvannut vaimolleen vahtia kaikki vaiheet ja niin hän myös teki, viimeiseen asti ja tunnollisesti. Tarina teki minuun suuren vaikutuksen ja siitä lähtien olen hautonut ja pohtinut mielessäni ajatusta läheiseni ruumiin pukemisesta ja muusta tarvittavasta saatosta. Olen siis jo pitkään tiennyt, että kun aika tulee, niin minä olen valmis.

Juhan kanssa siirryimme kappelin puolelle. Isä oli valmiiksi arkussa, mutta päällä oli vain valkoinen paperiliina. Isä oli kasvoistaan kovin oudon näköinen, muuttunut, en äkkiseltään ollut edes oikein tunnistaa. Hetken päästä muuttuneisiin kasvoihin kyllä tottui. Juha varmisti vielä kaksi kertaa, että olen valmis katsomaan leikkausjälkiä ja vastasin, että olen. Juha nosti liinaa ja sain katsella mitä jälkiä avaus oli jättänyt.  (Tarkempi kuvaus havainnoista postauksen lopussa.) Juhan mukaan nykyään on harvinaista, että omainen on mukana pukemassa, vaikka se on sallittua, toivottua ja ennen ollut miltei sääntö. Siksi hän varmisteli niin kovasti, että olenko valmis.

Pukeminen sujui hyvin Juhan rauhallisesti ohjeistaessa. Isän päälle tuli valkoinen pitkä paita ja sukat. Paperiliina jäi paidan alle jotta sillä saatiin peittoon kaulalla näkyviä avausjälkiä. Asettelimme paidan nätisti ja laitoimme peiton päälle. Nuo valkoiset vaatteet ja peitot ovat uskomattoman kauniita.

Tämän jälkeen hain äidin, paikalle saapuneen isän veljen ja tämä avovaimon kappelin puolelle. Varoitin heitä tosin siitä, että isä on kasvoistaan oudon näköinen, että ei pidä hätkähtää. Katselimme ja koskettelimme isää aikamme, otin paljon valokuvia, istuimme hetken hiljaisuudessa ja minä soitin kappelin sähköuruilla (vähän ontuen) yhden niistä harvoista (lasten)virsistä, joita osaan (Mä silmät luon ylös taivaaseen).


1305746649_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nuo orkideat katkaistiin isällä sairaalassa olleesta kukkaruukusta hänen kuolinpäivänään ja ne ovat näemmä olleet hänen mukanaan koko ajan. Ovat ihmeen hyvin säilyneet, kun ajattelee että siitä on 2½ viikkoa aikaa... Kallan toi isän veli ja minä laitoin pienen vaaleanpunaisista ruusuista tehdyn kimpun isän pään viereen oikealle puolelle.

Kutsuimme Juhan paikalle ja minä laitoin vielä liinan isän kasvojen päälle.

1305746670_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Juha ja isän veli laittoivat arkun kannen.

1305746682_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1305746701_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Arkku on savuisen siniharmaan värinen.


Alkoi matka kappelille. Reitin valitsimme niin, että matkalla kuljimme monen isälle tutun ja rakkaan paikan ohi. Mahdollista olisi ollut käydä vaikka kotitalon edessä pysähtymässä, mutta emme halunneet tehdä tilanteesta kiertoajelua.

Yhden pysähdyksen kuitenkin teimme. Pysähdyimme kotikirkon viereen kuuntelemaan sanomakellojen soittoa.

1305746716_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kappelilla isän veli ja Juha siirsivät arkun kappelin kylmiöön odottamaan siunausta.

1305746729_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1305746740_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1305746752_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Kotiin tullessani olin valtavan tyytyväinen, että olin ollut isää pukemassa. Tämä tehtävä oli minulle äärimmäisen tärkeä.











Todella raadollista tekstiä tulossa. Lukeminen omalla vastuulla.


Havaintoja:

- arkkupaita oli selästä avoin, samoin hihat olivat kiinni vain vähän matkaa ranteesta ylöspäin, muuten nekin olivat halki. Jos vainaja halutaan pukea omiin vaatteisiin, nekin leikellään selästä auki. Ruumista ei aleta pujottamaan puseron sisään.

- ainoa, todellakin ainoa inhottava asia oli ruumiin (jääkaappi)kylmyys, mutta onhan ihmisen ihan luonnostaankin syytä karttaa kylmää ruumista. Onneksi meillä oli kertishanskat käsissä.

- leikkaushaava ulottui leuan alta nivusiin ja oli vähän krouvisti ommeltu. Tasaisesti ja siististi joskin vähän ronskeilla ompeleilla. Kyllä elävien haavat ommellaan siistimmin. Toinen haava oli päälaella.

- pukiessani hihaa nostin isän kättä ja sen ranne naksahti *auts*, tälle asialle hihittelimme äidin kanssa jälkeenpäin :)

- isällä oli oikeassa jalassa tulehdus (ruusu) ja sen jälki oli isompi kuin ennen kuolemaa ja se oli myös punaisempi, kirkkaan punainen

- isän käsissä sairaalassa olleet mustelmat olivat muuttuneet kirkkaan punaisiksi

- käsissä oli pari haavaa, joista ihon pinta oli lähtenyt. Olivat muutoksia joita haavoihin oli tullut kuoleman jälkeen.

- elinaikana käsiin ja jalkoihin muodostunut turvotus ei ollut lähtenyt

- silmät olivat kuopalla, vasemmasa poskessa oli terävä painauma (mun mielestä tullut jostain instrumentista tai vastaavasta), samoin otsalla oli pantamainen painauma (ilmeisesti tullut jostain, mikä oli pitänyt päätä paikallaan kalloa avattaessa)

- lopulta äiti ja isän velikin halusi katsoa jalan tulehdusjälkiä ja niinpä kurkkasimme vielä peiton alle

- isän nenässä oli kyömy, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Ilmeisesti ympäröivien kudosten painuminen on nostanut rustomuodostelman esiin.