Tänään menimme äitini kanssa hautaustoimistoon viimeistelemään hautakiveen liittyviä asioita.

Hautaustoimiston edessä kuljimme peräkanaa, äiti edellä, kohti ovea, kun takanamme kuului outo ääni. Käännyimme molemmat sitä katsomaan. Äiti katsoi taaksensa sekunnin pidempään kuin minä ja tuloksena oli, että kääntyessäni ja astuessani askeleen eteenpäin törmäsin häneen. Se oli kokovartalotörmäys ja äitini horjahti sen voimasta. Tilanne oli klassinen komediakohtaus, jossa takana tuleva ei katso eteensä ja törmää aivan nenän edessä seisovaan.

Purskahdimme valtavaan nauruun ja sen saattelemana kävimme sisälle hautaustoimistoon. Tuulikaapissa sanoin tyrskähdysten joukosta, että toivottavasti täällä ei ole muita asiakkaita.

Ei onneksi ollut muita. Juha tuli ihmeissään takahuoneesta. Sanoi että tämä on ensimmäinen kerta firman historiassa, kun asiakkaat tulevat nauraahekottaen sisään. :)